Artikkeli | 01/14/2021 12:16:03 | 5 min Lukuaika

Biokemikaalien uusi aikakausi

Puupohjaiset biokemikaalit ovat uusiutuvia ja kierrätettäviä, ja ne voivat lyhentää tuotantoketjuja sekä lisätä paikallista tuotantoa. Niitä voi myös käyttää lähes minkä tahansa valmistamisessa.

Puun tulevaisuus on täällä. Pian puupohjaisista biokemikaaleista valmistetaan kaikenlaisia tuotteita pulloista jäänestoaineeseen ja autonrenkaisiin. Tämä nostaa kestävän kehityksen aivan uudelle tasolle.

UPM investoi biokemikaaleihin ja edistää muutosta fossiilisista raaka-aineista kestäviin vaihtoehtoihin

Kyseessä ei ole uusi idea. Fossiilipohjaisten materiaalien korvaamisesta puupohjaisilla tuotteilla on keskusteltu jo vuosia, ellei vuosikymmeniä. Tähän asti idea on ollut lähinnä hypoteettinen. Mutta nyt siitä on tulossa totisinta totta.

”Olen todella innoissani”, sanoo UPM:n Biochemicals-yksikön johtaja Juuso Konttinen. ”Olemme vuosien ajan arvioineet ja kehittäneet erilaisia puupohjaisiin biokemikaaleihin liittyviä teknologioita, joten on aivan mahtavaa, että kova työ alkaa tuottaa tulosta.”

UPM ilmoitti vuoden 2020 alussa rakentavansa uuden biojalostamon Leunan kaupunkiin Saksaan. Biojalostamossa on määrä tuottaa erilaisia puupohjaisia biokemikaaleja, joilla voidaan korvata fossiilisia raaka-aineita. Kyseessä ei ole mikään yksinkertainen biokemikaalien potentiaalia tutkiva laboratorio vaan iso tuotantolaitos, jonka hintalappu on yli 500 miljoonaa euroa ja arvioitu vuotuinen tuotantokapasiteetti 220 000 tonnia. Vastuullisten biokemikaalien uusi aikakausi on todellakin alkanut.

UPM aloittaa uuden sukupolven biojalostamon rakennustyöt Saksassa

Iso rooli kestävän kehityksen kannalta

”Katso ympärillesi. Kemikaaleja on käytännössä kaikkialla: seinämaaleissa, lattiapäällysteissä ja matkapuhelimen muoviosissa”, UPM:n biokemikaalijohtaja Michael Duetsch Saksasta sanoo.

80–90 prosenttia näistä kemikaaleista on vielä toistaiseksi fossiilipohjaisia. Jos ne korvataan biomassaan pohjautuvilla kemikaaleilla, voimme luoda kestävämmän tulevaisuuden.

Puupohjaiset kemikaalit ovat ympäristön kannalta kestävämpiä. Puu on kierrätettävä ja uusiutuva raaka-aine, joka sitoo hiiltä. Ei ole ihme, että sillä on keskeinen rooli maailman siirtyessä kohti hiilineutraalia kiertotaloutta.

Puupohjaiset biokemikaalit voivat lisäksi lyhentää toimitusketjuja ja tukea paikallista taloutta. Fossiilisia polttoaineita kuljetetaan ympäri maailmaa, mutta puuta voidaan käsitellä ja käyttää paikallisesti. Näin voidaan tarjota työtä lähiympäristön asukkaille ja pienentää kuljetusten taloudellisia kustannuksia sekä ympäristövaikutuksia.

”Leunan tuotantolaitos käyttää Saksassa kasvavaa lehtipuuta”, Duetsch sanoo. ”On hyvä, että paikalliselle lehtipuulle on enemmän teollisia käyttösovelluksia, jotta meidän ei tarvitse käyttää muualta tuotua havupuuta. Luontaiset lehtipuumetsät tukevat ilmaston vakautta ja luonnon monimuotoisuutta.”

Helppo korvike

Uudessa Leunan tuotantolaitoksessa puusta tehdään seuraavan sukupolven biokemikaaleja. Uusiutuvia glykoleja käytetään pullojen, pakkausten, tekstiilien, kosmetiikan ja pesuaineiden valmistuksessa. Ligniiniä käytetään liimoissa ja biomuoveissa. Puupohjaiset funktionaaliset täyteaineet soveltuvat kumirenkaisiin ja termoplastisiin muoveihin. Näillä biokemikaaleilla on valtavasti potentiaalia teollisuudessa ja kulutustuotteissa.

Ligniinin läpimurto

”On tärkeää, ettei asiakkaidemme tarvitse tehdä muutoksia nykyisiin arvoketjuihinsa, kuten tuotantoon ja kierrätykseen”, Konttinen sanoo ja jatkaa: ”Siirtyminen fossiilipohjaisista puupohjaisiin materiaaleihin onnistuu sujuvasti. Uudet biokemikaalit soveltuvat asiakkaiden nykyisiin prosesseihin, mutta vastuullisuus on niissä sisäänrakennettuna.”

Kestävä kehitys on uusien biokemikaalien tärkein valttikortti. Ne ovat aluksi premium-tuotteita, mutta hyvä esimerkki niiden tulevasta kasvupotentiaalista liittyy uusiutuvaan energiaan. Vielä vähän aikaa sitten aurinko- ja tuulisähkön valintaan vaikuttivat ainoastaan ympäristöseikat, mutta nykyisin ne ovat usein edullisempia kuin hiilellä tai öljyllä tuotettu sähkö.

Voisiko puupohjaisista biokemikaaleista tulla öljypohjaisia vaihtoehtoja kustannustehokkaampia?

”Tämä on mahdollista. Kustannukset laskevat todennäköisesti tulevaisuudessa”, Konttinen sanoo. ”Optimoimme jatkuvasti järjestelmiämme ja kehitämme erilaisia teknologioita, jotka parantavat näiden materiaalien taloudellisuutta.”

UPM:n uusi aikakausi

Biokemikaalien uusi aikakausi merkitsee uusia tuulia myös UPM:lle, sillä biokemikaaleja haluavat asiakkaat eivät ole samoja, jotka ostavat paperia tai sahatavaraa. Tarvitaan siis paljon muutakin kuin vain uusi tuotantolaitos.

”Emme rakenna vain uutta tehdasta. Rakennamme uutta organisaatiota, uusia liiketoimintaprosesseja, uusia järjestelmiä ja uutta osaamista, jotta voimme palvella näitä uusia asiakkaita paremmin”, Konttinen sanoo.

Molekulaariset biotuotteet ovat yksi UPM:n kolmesta kasvun keihäänkärjestä. Ne ovat jo johtaneet kannattavaan biopolttoaineliiketoimintaan, ja nyt niiden pohjalta on syntymässä uutta biokemikaaliliiketoimintaa. Kaksi muuta keihäänkärkeä ovat erikoispakkausmateriaalit ja korkean arvon kuitutuotteet. Yhdessä nämä kolme luovat potentiaalia kestävälle kasvulle pitkälle tulevaisuuteen.

”Tämä on haaste, koska kyseessä on sekä meille että maailmalle uusi asia. Kukaan ei ole tehnyt tätä aiemmin, eikä mitään ohjekirjaa ole”, Konttinen sanoo.

Hanke ei ole kuitenkaan enää pelkän haaveilun asteella. Leunan tuotantolaitoksen rakennustyöt ovat käynnissä, ja biokemikaalien uusi aikakausi on alkanut.

”Tuotantolaitoksen arvioidaan käynnistyvän vuoden 2022 lopulla”, Duetsch kertoo. ”Vuonna 2023 kädessäsi saattaa jo olla biokemikaaleistamme valmistettu pullo. Aiomme tukea kestävää kehitystä monilla muillakin erilaisilla tuotteilla.”

Lue lisää biokemikaaleistamme

www.upmbiochemicals.com (englanniksi)

Ison kynnyksellä
Artikkeli | 8 min

Ison kynnyksellä

Lue lisää
Uusiutuvalla vesivoimalla tehoa ja joustavuutta
Artikkeli | 3 min

Uusiutuvalla vesivoimalla tehoa ja joustavuutta

Lue lisää
UPM:n esimerkki osoittaa, miten teollisuus voi joustaa sähkömarkkinoilla
Blogi | 9 min

UPM:n esimerkki osoittaa, miten teollisuus voi joustaa sähkömarkkinoilla

Lue lisää